Kaikki meistä on enemmän tai vähemmän seuranneet erilaisia tosi-tv ohjelmia. Koska itse pidän kilpailuista, kilpailuhenkiset tosi-tv ohjelmat kiinnostavat minua eniten. Silmät tapillaan tuli aikoinaan tuijotettua Idols, X-Factor ja Americas Got A Talent kisailua. Ikiaikaisia suosikkeja ovat olleet myös Survivor (Selviytyjät) ja Amazing Race. Nyt olen kuitenkin löytänyt uuden suosikin brittiläisestä leivontaohjelmasta The Great British Baking Show. Joukko amatöörileipureita viettää useamman viikon maaseudulla ja kokkaa telttaan rakennetussa keittiössä annettujen leivontaohjeiden mukaan. Tuomarit maistelevat leivonnaiset ja joka viikko yksi leipuri joutuu jättämään haasteen ja saa matkata takaisin kotiinsa. Kisa jatkuu kunnes jäljellä on 3 parhaiten haasteet selvittänyttä kilpailijaa, joista kruunataan voittaja. Kisailusta huolimatta ohjelma on mahtavan lämminhenkinen ja hauska. Ja mika parasta, tosi-tv ohjelma, josta voi itsekin oppia jotain!
Koulun kotitaloustunneilla olisi ollut mahdollisuus minunkin oppia enemmän ruuanlaitosta ja leipomisesta, mutta eipä ne askareet kiinnostaneet silloinkaan. Meidän kokkausryhmään kuului Ilpo, Ari ja kaima Heli. Helin tehtäviin kotonansa kuului ruuanlaittoa eli hän osasi kaikki perustaidot toisin kuin minä ja ryhmän pojat. Käytännössa Heli valmisti meidän ryhmän ruuat ja minä ja pojat lähinnä pelleiltiin ja hengailtiin taustalla. Kivaa meillä oli ja sotkua syntyi. Täytyy myöntää, että omaatuntoani soimasi, kun sain kuitenkin paremman numeron kotitaloudesta kuin kaimani. Kotitalousopettaja ei jostain syystä pitänyt hänestä eikä opettaja siinä melskeessä huomannut, että Heli pyöritti hommaa meidän ryhmässä ja pelasti meidät muut suuremmilta katastrofeilta.
Opiskelemaan Ouluun lähdin siis osaamatta laittaa juuri mitään ruokaa. Leipoa osasin ehkä vähän, kun olin herkkusuu ja joskus harvoin autoin äitiä leivonnaisten kanssa. Opiskeluvuodet elin pääasiassa yliopiston ruokalan tarjonnalla, voileivillä ja joskus, kun olin tarmoa täynnä, saatoin tehdä munakkaan. Kerran yksi silloinen poikaystäväkandidaatti keksi, että tekisimme itse pizzan sunnuntain ratoksi. Hänellä ja minullakaan ei ollut hajuakaan, miten pizzapohja tehdään. Olihan minun siihen asti nauttimat pizzat syntyneet pizzeriassa pizzakokin toimesta. Googleakaan ei siihen aikaan ollut eli ei auttanut muuta kuin ottaa puhelin käteen ja selvittää asia. Ohje saatiin ystävältäni Outilta hersyvän naurun kera. Ihan hyvä pizza siitä muistaakseni tuli. Se suhde ei kaatunut tuohon pizzaepisodiin, mutta tuskin siitä minulle mitään irtopisteitä kertyi.
Kuin kohtalon ivaamana puolisokseni sain miehen, joka äiti oli koulutukseltaan talousopettaja. Anoppi osasi laittaa kaikki mahdolliset ruuat keittokirjaan vilkaisematta eli minunkin piti vähän terästäytyä sillä saralla. Hannu on ollut oiva puoliso ja testiympäristö kaikelle kokkaamiselle. Hannun mielestähän ruoka on hyvää, jos sitä on riittävästi. Viimeistään lasten syntyessä ja kasvaessa olin jo sitten oppinut kantapään kautta perusruuanlaiton salat.
Kiireinen lapsiperhearki toi tullessaan eineskeittiön ja meilläkin useinmiten viikolla lämmiteltiin jotain nopeasti valmistuvaa ja puolivalmista Citymarketin kylmäaltaasta meidän jääkaappiin päätynyttä einesruokaa. Joskus huono omatuntu soimasi ja eräänä kesänä jopa päätin, etta meillä ei minun kesäloman aikana syödä mitään einessapuskaa vaan valmistan kaiken ruuan itse. Kokkailin ahkerasti ja perhe näytti pitävän aikaansaannoksistani. Parin viikon jälkeen nuorempi tyttäristä kysäisi vienosti, koskahan hän voisi taas saada niitä kaupan pinaattilättyjä, niitä mitä meillä yleensä syödään. No, Roosa sai pinaattilättynsä lähikaupasta ja minun kokkailuinto sai pienen kolauksen.
Ulkomailla asuminen on opettanut valmistamaan ja leipomaan monia sellaisia ruokia tai leivonnaisia, joita ei ehkä olisi Suomessa tullut itse koskaan tehtyä. Karjalanpiirakoita, purkkihernekittoa, piparkakkutaikinaa tai ruisleipää ei vaan löydy kaupan hyllyiltä vaan ne täytyy tehdä itse alusta saakka. Lisäksi olen pitänyt kunnia-asiana leipoa aina lapsille syntymäpäiväksi suomalaisen täytekakun ja muuta juhlatarjottavaa. Amerikkalaisille se on jotain käsittämätöntä ja lasten kaverit ovat kyselleet, voiko täytekakkuja ihan oikeasti tehdä itse ja he ovat pitäneet minua varsinaisena kokkiguruna perussokerikakkupohjalle tehdyn täytekakun siivittämänä. Ja ei kai siinä juuri ole järkeä itse leipoa, kun kaupan hyllylta saa leivonnaiset ihan pilkkahintaan. Esimerkiksi iso laatikko herkullisia suklaahippukeksejä maksaa lähikaupassa $5 (alle 5€).
Viime vuosina ruuanlaitto on kiinnostanut aina vain enemmän. Ehkä yksi syy on korona ja sen aikaansaama jatkuva kotona oleminen. Lokakuussa päätin pitää kasvisruokakuukauden ja kuukauden ajan tein ja söimme vain kasvisruokia. Se oli hyvä kokemus ja opin käyttämään monia ruoka-aineita ja vihanneksia, joita ei ollut ennen näkynyt meidän ruokakaapissa. Nyt tilasin Run fast, Cook fast, Eat slow (juokse nopeasti, kokkaa nopeasti, syö hitaasti) -kirjan eli seuraavaksi yritän tutustua erityisesti juoksijoille sopiviin ruokiin. Jospa minunkin juoksulenkit kulkevat kohta aivan uudenlaisella vauhdilla, kun koneeseen syötetään korkeaoktaanista polttoainetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti