Capitol Hill ja diversiteetti

Viime päivinä olemme kaikki saaneet lukea ja nähdä kuvia järkyttävistä Capitol Hill tapahtumista. Joukko aseistauneita ihmisiä ryntäsi Washington DC:ssa sijaitsevaan kongressitaloon ja neljä ihmistä menetti henkensä tapahtumien johdosta. Muistan, kuinka tuona keskiviikkoaamuna luin aamu-uutisia ja mietin, mahtaisiko julkkispariskunta Kim Kardashianin ja Kanye Westin mahdollinen ero päivän suurin uutinen, vaikka tuona päivänä kogressin oli määrä vahvistaa presidentinvaalien tulos. Kuinka väärässä olinkaan! Keskiviikkopäivä kului normaalien työrutiinien parissa, mutta illansuulla alkoivat järkyttävät uutiset vyöryä kaikkien tietoisuuteen. Tuota keskiviikkoa monet kutsuvat yhdeksi Yhdysvaltojen mustimmista päivistä eikä syyttä.

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet otollisempia radikaaliliikkeiden, eripuraisuuden ja kahtiajakautumisen kasvulle. Suomalaisena on tottunut, että presidentti virkaansa astuessaan jättää puoluesidonnaisuuden ja jatkaa koko maan presidenttinä korostamatta omaa entistä puoluettaan. Täällä viimeiset 4 vuotta kaikki on ollut tosin. Kaksipuoluejärjestelmä väistämättä luo vastakkainasettelun puolueiden välille. Monet ihmiset ovat puoluesidonnaisia kohdusta hautaan ja sillä ei ole niin suurta merkitystä, kuka on presidenttiehdokas, mikäli hän on vain samaa puoluetta. Monet jättävät mieluummin äänestämättä tai äänestävät omastakin mielestään epäsopivaa ehdokasta kuin siirtyvät kilpailevan puolueen kannattajiksi. Perheet ovat ylpeitä, että ovat äänestäneet samaa puoluetta jo useassa sukupolvessa. Jotkut suomalaisista ystävistäni ovat kyselleet, kuinka on mahdollista, että niin monet uskonnolliset ihmiset kannattavat Trumpia. Miestä, jota ei todellakaan voi kutsua esikuvaksi uskonnollisilla mittapuilla. Avainsana on puolue ja puoluesidonnaisuus. Trump oli republikaanisen puolueen ehdokas ja kristillisellä oikeistolla merkittävä kannattajaryhmä republikaanisessa liikkessä. Republikaanisen puolueen arvot ovat demokraattista puoluetta konservatiivisenpia ja enemmistö republikaanipuolueessa esimerkiksi vastustaa abortteja ja homoseksuaalien avio-oikeutta.

Presidentin mediatöräyttelyt ovat joidenkin mielestä viihdyttäviä, mutta pidemmällä tähtäimellä ne ovat luoneet ilmapiirin, jossa toisia ihmisiä saa arvostella ja nimitellä räikeästi. Presidentti on omilla puheillaan antanut ikäänkuin luvan halveksia kanssaihmisiä. Hän on avoimesti usein kutsunut edustajainhuoneen puhemiestä Nancy Pelosia "Crazy Nancyksi" (hullu Nancy), paperittomia latinoita "Bad hombre" (paha latinomies), tukevaa talk show naista "fat pig" (lihava porsas) ja niin edelleen. Miten kansalta voi odottaa toistensa kunnioittamista, jos kansan päämies laukoo mitä tahansa?

Sosiaalinen median kautta jokaisesta voi tulla aktiivinen viestijä ja vastaanottaja. Sama viesti tavoittaa nanosekunneissa tuhansia ihmisiä. Aiemmin viestintä tapahtui pääasiassa lehtien ja tv- tai radiokanavien välityksellä. Silloin vastuuntuntoinen päätoimittaja tai kanavapäällikko katkaisi siivet törkeimmiltä valheita ja vaati toimittajat ruotuun. Sosiaalisen median avulla voit nykyään viestiä melkeinpä mitä tahansa soopaa ilman rajoitteita. Tuskinpa monikaan päätoimittaja olisi hyväksynyt lehtensä sivuille QAnon kannattajan juttua, jossa maaplaneetta pitää pelastaa pedofiliaa, saatananpalvontaa ja rituaalimurhia harjoittavilta demokraateilta.

Vaikka työpaikalla paikalla pyrimme välttämään keskustelua politiikasta, tuo synkkä keskiviikko oli jotain, mitä ei vaan voinut sivuttaa. Lähimmät työkaverit kertoivat palaverissa, kuinka heidän on mahdotonta keskittyä töihin tuon mustan keskiviikon jälkeisenä päivänä. Nämä syntyperäiset amerikkalaiset olivat järkyttyneitä, vihaisia ja jopa häpeissään tapahtumien johdosta. Miten maa, josta he ovat olleet koko elämänsä ylpeitä, oli nyt vajonnut alapuolelle kaiken arvostelun.

Ylpeydellä voin todeta, että työpaikkani (amerikkalainen firma) tekee hyvää työtä tasa-arvon ja yksilöiden kunnioittamisessa. Organisaatiossa, jossa olen toissä, meillä oli koko syksyn ajan teemana diversiteetti ja toisten huomioonottaminen (Diversity&Inclusion). Joka perjantai joku meistä vuoroviikkoina kertoi, mitä nämä kaksi asiaa hänelle merkitsevät, miten niitä voidaan parantaa tai mahdollisesti oppia niistä jotain. Mietin omalla vuorollani, miten nämä asiat ovat näkyneet minun elämässäni ja olenko tehnyt mitään tasavertaisuuden edistämiseksi. Kerroin kasvuympäristöni olleen eritysten homogeeninen. Pienellä Kotilan kylällä ei juuri diversiteettia näkynyt ja kylällä asuvat olivat yleensä löytäneet puolisonsa samasta kylästä tai ainakin kunnan tai maakunnan rajojen sisäpuolelta. Ala-asteella suuri juttu oli, kun kouluumme tuli Anna Kokkolasta. Kokkolahan oli sentään kaupunki ja noin 60km matkan päässä kotikylästämme. Muistan kuinka pälyilimme epäluuloisina Annaa, joka ensimmäisenä koulupäivänä lauloi opettajalle aakkoslaulun. Meistä kukaan ei sellaista osannut ja kirjainten järjestyskin oli vielä vähän epäselvä. Anna otettiin kuitenkin leikkeihin mukaan ja hänestä tuli alkuennakkoluuloista huolimatta hyvä kaveri. Paria vuotta myöhemmin koulupiiriimme muuttanut Susanna pääsi mukaan peleihin ja leikkeihin jo vähemmällä ennakkoluulolla.

Kotilan kylälle tosiaan diversiteetti näkyi suuremmassa mittakaavassa vain television kautta tai joskus harvoin seurakunnan ulkomaalaisten lähetystyötekijoiden vierailujen siivittämänä. Maailma laajeni sitten opiskelujen, työreissujen ja expat komennusten aikana. Omat lapseni ovat kasvaneet ihan erilaisessa monikulttuurisessa ympäristössä kuin minä aikanani. Olemme asuneet Suomen lisaksi Tanskassa, Englannissa ja nyt Yhdysvalloissa sekä lomareissuilla tutustuneet moneen muuhun maahan ja kulttuuriin omakohtaisesti. Vanhemman ylpeydellä olen huomannut, etta lapseni, nyt jo nuoret aikuiset, eivät luokittele ihmisiä rodun, uskonnon tai muunkaan erilaisuuden perusteella. Heidän kertoessa kavereistaan, sillä ei ole mitään merkitystä, ovatko he rodultaan latinoita, afroamerikkalaisia, aasialaisia tai ovatko he uskonnoltaan muslimeita, mormoneja vai ateisteja tai mikä on heidän seksuaalinen suuntautuminen. Tytöt ovat osallistuneet innokkaasti kavereidensa kanssa periamerikkalaisiin halloween juhliin, intialaiseen diwaliin, juutalaisten bar mitsvanaan, latinoiden quinceaneraan, kiinalaisen uuden vuoden viettoon ja niin edelleen. Diversiteetti on rikkaus, ei erottava tekijä.

Kaikki tämä ei tietenkään tarkoita ettenkö olisi ylpeä suomalaisista juuristani. Syntyperätestin mukaan olen sukujuuriltani 98% suomalainen ja se puuttuva 2% tulee muualta skandinaaviasta. Coloradossa asuessa minulta usein kysytään, mistä olen lähtöisin. Paljastaahan minun aksenttini paikalliselle, että juureni ovat jossain muualla. Innokkaasti kerron olevani Suomesta ja siitä kehkeytyykin monesti hyvät keskustelut. Useat tietävät Suomen olevan kylmä ja luminen maa talvella ja tieto Suomen hyvästä koulutusjärjestelmästä on hyvin tiedossa. Nykyään ihmiset ovat myös kuulleet Suomen olevan onnellisin maa maailmassa. Samalla he kummastelevat, miksi minä olen täällä enkä onnellisimmassa maassa. Kerron, että olen mykistynyt Coloradon luonnosta ja sen tarjoamista puitteista harrastuksille ja myös siita, kuinka Coloradon 300 aurikoista päivää vuodessa saa hymyn huulilleni täällä.